Kovin on hiljaiselta näyttänyt täällä blogissani mutta ihan toimettomana en silti ole ollut . Monenmoista on valmistunut enkeliasuista juhlamekkoihin ja piparkakkutaloista valokransseihin mutta kuvaamatta ovat jääneet . Suurin syy tuohon varmaan on se että järjestelmäkameramme meni rikki jo muutama kuukausi sitten ja tuolla pienellä räpsyllä on kovin hankala saada kunnollisia kuvia näin hämärään aikaa sisätiloissa. Kameran hankinta pyörii kovasti mielessä kun vain sais myös miehenpuolen ymmärtämään sen tarpeellisuuden.

No nyt kuitenkin eilen illalla joulujuhlasta palatessamme kunnostauduin siltä osin että sain kolme tyttöstä kuvattua juhlamekoissaan (vanhin oli jo ehtinyt vaihtaa asua eikä "jaksanut" pukeutua uudestaan,joten jääköön se kolttu sitten pois postauksesta). Ja tässä tulosta:

Ensimmäinen ja kolmas mekko on tehty marraskuun käsityökerho-lehden juhlamekon kaavoilla;hopeiseen mekkoon kaavoja vain on aikalailla muokkailtu. Keskimmäinen mekko on valmistettu suoraan Moda 6/07 kaavoilla. Kankaat ovat upeasti kiiltelevää taftia,hopeinen kangas vähän ohuempaa ryppyistä juhlapukukangasta ja rusetti satiinia. Kaikissa mekoissa on kiinteät alushameet,joiden helmassa tylliröyhelöt.